Olen aina, AINA inhonnut juoksua.
Se tuntuu ikävältä jaloissa, hengästyn heti niin että sattuu, ja tietenkin näytän idiootilta.
Äitini, joka on muutenkin ehkä aktiivisin tuntemani liikkuja, on viimeisen vuoden aikana innostunut tosissaan juoksusta ja jauhaa siitä aina kun joku jaksaa kuunnella. Äiti on jo pitkään yrittänyt saada minuakin kokeilemaan ja kiinnostumaan, mutta olen aina jyrkästi kieltäytynyt, koska juokseminen on yksinkertaisesti kamalaa.
Eräänä iltana, kun olin kävelemässä, sain ajatuksen: "nytpä teen äippään vaikutuksen ja juoksen vähän". Pidin mielessä äidin ohjeen nro 1, eli vauhdin ei tarvitse olla kävelyvauhtia nopeampaa.
Ihme kyllä, juoksin yhtäjaksoisesti pari kilometriä! Mitenkään nautinnollista se ei vieläkään ollut, hengästytti hurjasti ja sylkeä tuli niin paljon, että kokoajan piti olla räkimässä.
Lenkin jälkeen olin kuitenkin niin uskomattoman ylpeä, että tekstasin heti äidille ja päätin, että tätähän voisi kokeilla joskus uudestaankin.
Nyt olen käynyt juoksemassa about pari kertaa viikossa ja olen huomannut sen olevan oikeastaan aika kivaa! Kuntoni on kohonnut tämän remontin myötä niin paljon, etten hengästy puoliksikaan yhtä pahasti ja jaksan nyt juosta suht helposti puoli tuntia non-stoppina.
Vauhtini ei tosiaan päätä huimaa, mutta kaikki aikanaan. Tärkeintä ainakin minulle on tasaisen rytmikäs hengitys, kiinnitän siihen oikeastaan kaiken huomioni.
Tämä on pieni askel maailmalle, mutta jättimäinen minulle! Jonain päivänä vedän vielä maratonin :D
Kävin treenien jälkeen salilla vaa'alla ja kiloja on lähtenyt parissa viikossa kaksi. Olen siis pienentynyt projektin aikana vajaat viisi kiloa :)
En omista vaakaa, joten en pääse kyttäämään painoani päivittäin (ehkä ihan hyvä, pomppisin siinä varmaan jatkuvasti..), mutta nyt siis näyttää siltä, että kiloja lähtee juurikin suunnittelemallani tahdilla, eli kilo/viikko.
Ensimmäisissä postauksissa kerroin, että haluan laihtua 5-10 kiloa.
Nyt kun näen, että kiloja tosiaan tippuu, tavoite on tosiaankin se -10kg!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KERRO!